perjantai 24. helmikuuta 2012

Oma diettini. Ruokaohjeita ja muuta kivaa

Hankkiessani lihasmassaa kertyi myös ylimääräisiä kiloja. Nyt on diettaus menossa ja rasva palaa.

 5-6 kertaa viikossa salilla tunnin reeni, joka koostuu 8x5 harjoituksista. Reenaisin tehokkaamminkin, mutten tahdo että vaivalla hankkimani lihakset katoaisi. Kalori kulutus on n. 4000kcal paikkeilla ja ruokaa menee päivässä n. 2000kcal verran. Aika iso pudotus siitä että söin vähänaika sitten 4500kcal päivässä 4000kcal kulutuksella. Ja kyllä söin 5-10 ateriaa päivässä juoden proteiini pirtelöitä ja rypsiölyä.

Tarkemmin harjoittelusta. Teen kaksijakoisesti ja kolmaspäivä menee joskus salilla käydessä läpi jotain erityisiä lihaksia kuten sormien lihakset jne.

Olen jättänyt oikeastaan kaikki rasvat ja sokerin pois ja hankin energian pitkäkestoisista hiilihydraateista ja  proteiineista.


                  Laihduttamisen kolmas päivä. Tehokasta tuo diettaus ja sali reeni. Sensuroin pääni. Ei mikään paras kuva, mutta menköön. 


Herkullisia ruoka-ohjeita mitä olen väsäillyt.
Salaatti:
Salaatin lehtiä, raejuustoa ja pannulla paistettua ananasta ja mandariineja. Sekoitetaan keskenään. Ihan kohtuu hyvää.

Kana tonnikala paistos:
Paistetaan broileria pannulla. Lisätään tonnikala sekaan. Pilkotaan ananasta ja jalopenoja mukaan.Lätkäistään lautaselle raejuuston kanssa.
Muhkeasti vähillä kaloreilla saa proteiinit täyteen ja maistuu hyvältä.

Jälkkäriksi banaani, koska päänsärky.

Jos jää nälkä nii vettä voi juoda ja porkkanaakin syödä.

Lukeeko kukaan tätä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti